Meillä Suomen myymäläkalusteella on ollut tapana tehdä vuosittain joululahjoitus hyväntekeväisyyteen. Erityisesti lasten ja nuorten tukeminen on ollut meille sydämen asia. Tänä vuonna lahjoituksemme on erityinen: asiakkaamme pääsevät itse kasvattamaan lahjoituspottia vastaamalla asiakaskyselyymme.
Vastaus, jolla on merkitystä
Haluamme olla menestystarinoiden kylmälaitekumppani. Tämän saavuttaminen edellyttää jatkuvaa kehittymistä ja asiakkaidemme tarpeiden kuuntelemista. Siksi olemme lähettäneet asiakaskyselyn sähköpostitse vuoden 2025 asiakkaillemme. Palautteet auttavat meitä olemaan paras mahdollinen kumppani kylmälaitealalla.
Tähän kyselyyn vastaaminen on erityisen merkityksellistä: lahjoitamme 10 € paikalliselle Hope ry Jyväskylälle jokaisesta asiakaskyselyyn annetusta vastauksesta. 💙 Vastauksia kerätään ja lahjoituspottia kasvatetaan 1.12.-14.12.2025.
Miksi juuri Hope ry?
Pidämme tärkeänä tukea lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia – tämä on jopa kirjattu yrityksemme vastuullisuussuunnitelman tavoitteisiin. Paikallisuus on meille tärkeää, ja haluamme olla mukana kehittämässä oman alueemme toimintaa. Olemme jo vuosien ajan tukeneet paikallisia lasten urheiluseuroja, ja perinteiset joululahjoituksemme on usein suunnattu järjestöille, jotka tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten hyväksi.
Tänä vuonna lahjoituskohteeksi valikoitui paikallinen Hope ry Jyväskylä, jonka työ vähävaraisten ja kriisin kokeneiden lapsiperheiden tukemiseksi on meistä mittaamattoman arvokasta ja merkityksellistä. Tällä hetkellä kerätyt varat ohjataan erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen – siihen, mikä tuo iloa, yhteisöllisyyttä ja toivoa arkeen. ⚽🎨🎵
Harrastuksilla on valtava merkitys lapsen hyvinvoinnille, mutta niiden kustannukset ovat nousseet samaan aikaan, kun lapsiperheköyhyys on lisääntynyt. Siksi jokainen vastaus asiakaskyselyyn on askel kohti toiveikkaampaa tulevaisuutta.

Hope ry:n slogan.
Seuraa meitä ja kuule tulokset!
Haluatko tietää, kuinka ison lahjoituspotin saamme kerättyä ja mitä asiakkaamme meistä ajattelevat? Seuraa meitä aktiivisesti nettisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa!
Yhdessä voimme tehdä hyvää – kiitos kun olet mukana! 🫶


